Se perimmäinen kysymys

   Näin suuren osteoporoosiseminaarin jälkeisinä maininkeina pysähdyin pohtimaan suurta perimmäistä kysymystä. Seminaarissa kultahistorioitsija Seppo J. Partanen valotti meidän kullankaivajien jo 145 vuotta kestänyttä kahnausta virkamiesten kanssa. Senhän kiistämättä aloitti Kittilän kruununvouti Planting, joka varasti kullankaivajilta valtauksen. Sittemmin näitä ristiriitoja on riittänyt. Loistavan esityksensä loppukaneettina Seppo Jii tiivisti ongelmat yhteen perimmäiseen kysymykseen: Kenelle kuuluu maassa oleva kaivamaton kulta?
   Kysymys kuulostaa aluksi aivan järjettömältä, mutta asiaa pohtimalla huomataan olevamme kimurantissa tilanteessa. Suomen sekä vanha hyvä että tämä nykyinen kaivoslaki lähtevät siitä että esiintymän löytäjä saa kullat pitää. Tämä lienee ainoa menetelmä joka houkuttelee ylipäänsä malminetsintää harjoittamaan. Muussa tilanteessa ei olisi tunnettuja esiintymiä, ei juurikaan kaivoksia ja koko planeettamme hyvinvointi aivan erilaisella tasolla. Mitä ei voi kasvattaa, joudutaan louhimaan sanoi eräskin viisas taannoin.
   Oletetaan että tavalla tai toisella havaitset tietyllä maa-alueella olevan kultaa. Teet valtauksen (kullanhuuhdontalupahakemuksen), jolloin saat oikeuden taloudellisesti hyödyntää malmin. Siis kaivaa ja pitää kullan. Kaikki selvää tähän asti. Mutta: kuka omistaa sen maassa olevan kullan ennen kuin olet kaivanut sen ylös? Asialla ei normaalisti ole mitään  merkitystä niin kauan kuin toiminta jatkuu kullan ylöskaivamisena. Taannoin kaivajat hakivat valtauksensa kaivospiireiksi oikeuksiensa pitkäaikaisen hyödyntämisen varmistamiseksi. Onko tilanne kaivospiirillä sitten erilainen, kuka omistaa kaivospiirin maassa olevan kullan (malmin)? Kaivospiirillä oleva inventoitu kultamäärä on joka tapauksessa kelvannut pankille vakuudeksi. Tuntuisi varsin erikoiselta että pankki myöntäisi lainaa jonka vakuutena olisi jonkun kolmannen osapuolen omaisuus. Olisi se toisaalta hauskaa hakea lainaa vaikkapa naapurin mersua tai taloa vastaan.
   Monessa yhteydessä parjaamamme kaivoslakityöryhmä otti sellaisen kannan että kulta muuttuu kaivajan omaisuudeksi vasta sillä hetkellä kun se kaivetaan ylös. Näin perustellen lakkautettavien kaivospiirien osalta maahan jäävää kultaa ei tarvitse korvata. Perustuslakivaliokunta vahvisti tämän käsityksen. Samaisen lakityöryhmän jäljiltä maanomistaja saa kaivosyhtiön lunastaessa maa-alueen kertakorvauksena korvauksen joka koostuu kohteenkorvauksesta, haitankorvauksesta ja vahingonkorvauksesta. Näiden lisäksi maksetaan osuus kaivosmineraalien arvosta (louhintakorvaus). Tämän osalta puolestaan talousvaliokunta esitti louhintakorvauksen tulleen maksetuksi kun alueesta maksetaan käyvä arvo puolitoistakertaisena.
   Otetaanpa esimerkki: Oletamme Agnico-Eaglen lunastaneen kaivosalueen itselleen käyttäen Lapin metsäkiinteistön keskihintaa 827€/hehtaari joka maassa oleva malmi mukaanlukien maksetaan puolitoistakertaisena. Kaivoksen pinta-ala on 21200 hehtaaria, joten lunastushintaa tulee kokonaisuudessaan 26 miljoonaa euroa. Tästä malmin arvoa kuvaava louhintakorvauksen osuus on 9 miljoonaa euroa. Kaivoksen malmivaranto on noin 150 000kg, arvoltaan yli 4 miljardia euroa. Kukas nyt omistaa maassa olevan kullan? Jos sen omistaa maanomistaja (Agnico-Eagle), teki valtio erittäin surkeat kaupat: myi 4 miljardin tavarat 9 miljoonalla. Jos maassa olevan kullan sittenkin omistaa kaivospiirin haltija (Agnico-Eagle), kuten luonnolliselta tuntuisi, asettuu jälleen meidän kaivospiirin menettävien kullankaivajien asema erikoiseen valoon. Tehtyään huonot kaupat Kittilässä valtio sosialisoi meidän kullat ilmaiseksi.
   Spekuloidaanpa vielä: oletamme että valtio keksisi kasvattaa Lemmenjoen kansallispuistoa Kittilän suuntaan ja lunastaisi kaivosyhtiön pois tieltä. Mihin hintaan silloin maa vaihtaisi omistajaa? Edelleen puolitoista kertaa normaali käypä hinta, vai vaikuttaako tehty malmilöytö hintaan? Yleisen edun nimissä on pakkolunastuksia tehty ennenkin... Ai niin, mutta eihän valtiot pakkolunasta yksityisiä kaivosyrittäjiä muualla kuin mustassa Afrikassa, eihän?
   Ai miten niin osteoporoosiseminaari? No, kullankaivajien kultaseminaarissa luita katkeili siihen malliin että Maarianhaminan sataman rampissa oli ruuhkaa, toisia vietiin paikattavaksi ja toisia tuotiin jo kipsattuna takaisin. Hyvä kun hengissä selvittiin - kevättä kohti!