Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin

Kullankaivu, tuo Lapin eksotiikan syvin olemus.
Kullankaivu, tuo haavekuva: ojankaivun ja lottoamisen yhdistelmä.
Kullankaivu, tuo tekosyy raiskata Lapin herkkää luontoa.

     Kullankaivu, kaikissa olomuodoissaan kokee taas ja edelleen mielenkiintoisia aikoja. Valtakunnan poliittisia päättäjiä ollaan juuri kierrättämässä. Lapin osalta kuumat perunat ILO-sopimukset, saamelaiskäräjät ja laki Metsähallituksesta jäivät mielenkiintoiseen vaiheeseen. Ikäänkuin TV:n saippuasarjassa jonka lopputekstien päälle tulee mainos "jatkuu seuraavassa jaksossa". Näillä asioilla ei kyllä kehäkolmosen sisällä juuri painoarvoa ole mutta siellä nyt muutenkin joristaan aivan joutavista asioista päivästä toiseen.
     Kullankaivajien osalta yksi lähiaikojen mielenkiintoisimmista asioista on kaivoslain toiminnan tarkistaminen. Asia on ollut vireillä tiettävästi jo pidemmän aikaa. Helmikuussa 2013 ministeri Vapaavuori luonnehti kaivoslain muutosta vaadittaessa:
"Kaivosalalla on erityisen tärkeää harjoittaa pitkäjänteistä politiikkaa, koska kyse on isoista ja merkittävistä investoinneista. Ja sen takia en muutamien yksittäisten, sinänsä kiistattomien ongelmien takia lähtisi avaamaan kaivoslakia."
Kullankaivajien kohtalo kaivoslaissa oli tiettävästi yksi näistä "sinänsä kiistattomista ongelmista" joten varmasti perästä kuuluu, muuallakin kuin Talvivaarassa.
Asian tiimoilta ovat eri tahot antaneet jo omia näkökantojaan. Eräässa ehdotuksessa kullanhuuhdonnan luvitus haluttaisiin siirtää kaivosviranomaiselta Metsähallitukselle.
Eikös olekin mielenkiintoista?

     Omalta osaltani haluan kiittää teitä satoja henkilöitä jotka olette jaksaneet näitä tekstejäni lueskella. Allekirjoittaneen on aika nyt siirtyä syrjään Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtajan paikalta ja antaa tilaa uusille tekijöille ja niiden myötä uusille ajatuksille. Siirryn itse kuljettajan paikalta takapenkille tässä prospäkkärien kulkuneuvossa. Takapenkillä voi muistaakseni ottaa pari neuvoa-antavaa. Tuleva puheenjohtaja valitsee itse keinonsa saattaa ajatuksensa julki.

    Ai niin, lueskelin juuri mielenkiintoisen kirjan "Seikkailujen Pohjola". Hans Lidmanin teos vuodelta 1963. Kirjassa kerrotaan mm. "huonosti sujuvasta koneellistetusta kullankaivusta" Norjassa. Puuhassa oli innokkaasti mukana Balton suku, jonka jälkeläiset sittemmin kuulemma siirtyivät Lemmenjoelle. Kirjan mukaan kultaa huuhdottiin vaatimattomasti 685 000 kuutiometriä. Ja kun kultapitoisuus oli vain 0.52 grammaa kuutiometriltä, toiminta lopetettiin kannattamattomana.
Eikös ollutkin mielenkiintoista?

Näihin kuv(itelm)iin ja näihin tunnelmiin. /jokke

Kuka auttaisi kullankaivajaa

     Oltuani 12 vuotta Lapin Kullankaivajain Liiton hallituksessa, on otsikon kysymys ollut mielessä moneen kertaan. Kullankaivajat todellakin tarvitsevat apua. Jos jotakuta epäilyttää tai herää kysymys siihen mihin apua tarvitaan, katsokaapa esimerkiksi tämä kirjoitus. Tuohon on kiteytetty realistisella tavalla akuutti tilanteemme. Samalla se on osoitus yhteiskuntamme avuttomuudesta vähemmistölle annetun veto-oikeuden johdosta täällä ”byroslaviassa”.

     Apua on joskus haettu juristeilta, mutta ne reissut tulivat kalliiksi. Juristiavun hyöty osoittautui erittäin heikoksi verrattuna siihen satsattuun panostukseen. Apua on toivottu oikeusasiamiehiltä. Sieltä on tullut lähinnä ”soo soo” tyyppisiä sormen heristyksiä meitä kohtaan väärin tehneille. Todellinen vaikutus on ollut olematon. Apua on haettu poliitikoilta. Tämän osalta joskus on lyöty sormet p..skaan, joskus on asiat oikeasti parantuneet. Nyt  eduskuntavaalien kynnyksellä poliitikkojen mielenkiinto meihin, lähes 4000-jäseniseen yhdistykseen on suurimmillaan.

     Lapin Kullankaivajain Liitto ry on poliittisesti sitoutumaton, eikä kirjoitukseni sitä mihinkään muuta. Emme tue mitään emmekä ketään erityisesti. Emme myöskään julkisesti mitään tahoa suohon polje. Muistelenpa tässä omalle kohdalle osuneita kohtaamisia poliitikkojen kanssa. Tehkää silti äänestyspäätöksenne omiin näkökohtiinne perustuen.

     LKLn risteilyllä 2003 (tai 2004) osuimme yksiin kokoomuksen nokkaväen kanssa. Osa muistaa laivan auditorion kokousaulan ns. karjalanpiirakka-gaten jossa kullankaivajat söivät puolueen piirakat… Myöhemmin illalla eräs nuori poliitikko esittäytyi tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Hän ojensi käyntikorttinsa, oli kovin kiinnostunut kullankaivajien asioista, taisi tarjota oluenkin. Puolisen vuotta myöhemmin kokoomus vaihtoi puolueensa puheenjohtajaksi nuoren Jyrki Kataisen. Kaivoin lompakostani tuon saamani käyntikortin ja sama kaverihan siinä kyseessä oli. Tapaamisestamme innostuneena lähetin hänelle 3-4 sähköpostia esitellen meidän silloisia huolenaiheita. Vastausta ei koskaan kuulunut. 
     Samoihin aikoihin talvityöpaikassani toimitusjohtajana toimi yksi IT-alan menestyneimmistä miehistä, Juha Sipilä. Fiksu mies, älysi vetäytyä sopivassa vaiheessa harrastuksiensa pariin kun ei enää palkasta tarvinnut toimeentuloa saada. Juhan tultua valituksi puolueensa puheenjohtajaksi lähetin hänelle muutaman sähköpostin. Kutsuin Lemmenjoellekin käymään jotta pääsisi tutustumaan kullankaivun saloihin ja ongelmakenttään. Vastausta ei koskaan kuulunut.

     Kaivoslain ollessa meidän osalta kiivaimmillaan (2008) julkaisimme Prospäkkäristä erikoisnumeron joka jaettiin eduskunnassa kaikille kansanedustajille. Palautteesta jäi mieleen vihreiden toive ettei paperia enää tuhlattaisi tällaisten julkaisujen painamiseen. Kaikille Lapin kansanedustajille lähetimme kutsun tulla tutustumaan aktiiviseen kullankaivuun. Paikalle lopulta saimme vain Esko Juhani Tennilän ja Janne Seurujärven. Myöhemmin Lemmenjoella asti kävi ainakin Johanna Ojala-Niemelä ja etelän ’varis’ Pertti Hemmilä. Kävi tietenkin muodon vuoksi eräs lyhytkasvuinen pitkän linjan ministerikin helikopterilla, kun oli saanut moitteet oikeusasiamieheltä. Kirosanojen ja oman mielenterveyden säästämiseksi jätän ne muistelut tässä vähemmälle. Netistä hakemalla lisätietoa löytyy varsin vaivattomasti. Lisäksi mainittakoon meitä arkadianmäellä puolustanut Markus Mustajärvi. Tuoreimpien edustajien osalta pitää mainita ainakin meitä tukeneet Hanna Mäntylä ja Heikki Autto. Jokunen meitä auttanut varmasti unohtui mainita.

     Mutta nyt allekirjoittaneelle jo tikkua silmään kun vanhoja muistelee. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, sanoi Lapinlahden Linnut jo 80-luvulla. Eduskuntavaalien myötä osa edustajista vaihtuu, joko omasta tai äänestäjien tahdosta. Lapin osalta mielenkiintoisia ehdokkaita ovat mainittujen vanhojen edustajien lisäksi ainakin Enontekiön nuori kunnanjohtaja Mikko Kärnä. Rohkeita mielipiteitä paikalleen kalkittuneista valtarakenteista, lukekaa ja tulkitkaa itse miellyytääkö vai ei. Toinen mielenkiintoinen ehdokas on meidän tukemisesta kuulemma edelliseltä työnantajaltaan YLE:ltä pyyhkeitä saanut Matti Torvinen.

     Etelän ehdokkaistakin muutamat ovat uskaltaneet avata suunsa eduskunnassa meidän puolesta. Onpa eräällä kansanedustajalla jopa oma valtauskin. Ei kai sellainen voi ihan läpeensä mätä olla. Haastakaa oman alueenne ehdokkaita keskusteluun, kysykää mitä he aikovat tehdä kullankaivajien hyväksi?

Iso laiva kääntyy hitaasti

   Jokunen vuosi takaperin kirjoitin siitä kuinka suomalaisen yhteiskuntamme 'laiva' on kääntymässä, joskin hitaasti. Kuusi vuotta kultaliiton puheenjohtajana ei ole ihan viimeistä optimismin jyvää korvieni välistä vienyt, joskin lähellä sitä ollaan oltu monta kertaa. Lisäksi nämä vuodet ovat opettaneet ettei mainittu laiva, eikä meidän kullankaivajien kohtalo laivalla käänny itsestään. Sitä pitää aktiivisesti kääntää.
   Taaksepäin katsoen on helppo nähdä että koko nykyaikaisen ammattimaisen konekaivujakson 80-luvulta alkaen me kaivajat olimme laivassa matkustajina. Emme osanneet emmekä kovin voimallisesti edes pyrkineet vaikuttamaan meidän sidosryhmiin, lainsäädännöstä ja poliittisesta väännöstä puhumattakaan. Välillisesti toki vaikutimme kullankaivusta ja kullankaivajista muodostuneen julkisen kuvan kautta. Eikä siltäkään osin kaikki ollut kovin positiivista imagonhuoltoa. Koneellisen kullankaivun ammattilaiset olivat julkisuudessa joko käräjöidessään Metsähallitusta vastaan tai suurten hippulöytöjen kautta keräämässä kateutta. Elämäntapakaivu eli varhaista nousukauttaan (liiton jäsenmäärää mittarina käyttäen) ja senkin osalta muutamat ylilyönnit keräsivät lehtijuttujen kautta vähemmän mairittelevaa julkisuutta.
   Naturan tullessa 2000-luvulla LKL hieman karrikoiden totesi ettei se kullankaivuun vaikuta kun kaikki alueet on jo suojeltu. Jokunen lausunto taidettiin antaa mutta aktiiviseksi vaikuttamiseksi sitä ei juuri voi kutsua. Kaivoslain tullessa saatiin sitten tosissaan turpiin. Silloinkin etukäteen aktiivisesti toimimisen sijaan aloimme toimimaan vasta päätöksien tullessa julki. Oltiin proaktiivisuuden sijasta reaktiivisia eikä siinä vaiheessa enää juristeihin laitetut rahat tuoneet toivottua lopputulosta.
   Viimeisten vuosien aikana on lainsäädännöllisesti tapahtunut kullankaivajien osalta paljon. Eikä juridiikan kiemurat todellakaan ole loppumassa. Kaivoslain lisäksi on muuttunut lähes kaikki meihin vaikuttavat lait (vesiensuojelu, rakentaminen jne.). Lisämutkia tuovat vielä ainakin metsähallituslain ja saamelaisten aseman määrittelyt. Sen verran on opittu että kaikista näistä pitäisi pysyä jyvällä. Kaikkiin pitäisi yrittää vaikuttaa. Työntää jalkaa oven väliin, verkostoitua ja lobata. Puhua niille jotka laivan ruoria vääntävät, tarvittaessa heittää ankkuri. Työsarkaa riittää ja merkillepantavaa asiassa on se että kaikki sidosryhmät, siis ne tahot joiden kanssa toimimme, tekevät sitä työkseen. Me olemme talkoohommissa. Jo pelkästään palaveriin osallistuminen normaalina toimistoaikana on vapaaehtoistyössä haasteellista. Pöydän vastakkaisella puolella istujat saavat palkkaa, päivärahoja ja kilometrikorvauksia. Me puolestaan otamme rokulia ja teemme vapaaehtoistyötä kulukorvausten voimalla. Se vaatii asennetta ja sitoutumista. Harvakseltaan tehty työ kuitenkin palkitsee.
   Tuore kaivoslaki ei ole kullankaivun loppu. Lait on tehty muutettavaksi ja nyt vaalien alla on meillä kaikilla hyvä mahdollisuus tentata Arkadianmäelle haluavia kullankaivajien asioista. Hyvin useat nykyisistäkin kansanedustajista ovat valmiita myöntämään ettei kaivoslain osalta kaikki mennyt niinkuin piti. Ei ollut tarkoitus tehdä luvituksesta katkonaista valitusautomaattia. Ei ollut tarkoitus tappaa kultaperinnettä. Kaikki tämä voidaan vielä korjata ja siihen vaikuttamisen aika on nyt, ja huomenna ja päivinä sen jälkeen.
   Tunturissa on tilaa kullankaivulle, marjastukselle, metsästykselle ja poronhoidolle. Tilaa on myös turisteille, matkailijoille ja retkeilijöille tulevassa Geoparkissa ja sen ulkopuolella aivan turvallisesti. Sopu sijaa suo - myös kullankaivulle.

Aarre sateenkaaren päässä

     Kultakesän kääntyessä lopuilleen voi jo muistella kesän suurinta tapahtumaa, kenties koko Lapin puhutuinta, Petronellan paluuta. Homma sai alkunsa viime talvena kun Kalifornialainen seikkailija Jenny O'Connell otti yhteyttä. Hän oli tavannut tuttavansa Solangen äidin, Petronella van der Moerin, joka oli kertonut kävelleensä Lappiin. Ei aikaakaan kun Jenny päätti toteuttaa saman matkan. Kun rahoituskin järjestyi nykytyylin mukaisesti internetin kautta, näytti kaikki selvältä.
     Sydäntalvella yhteydenpito kuitenkin yllättäen katkesi pariksi kuukaudeksi. Syyksi paljastui että Petronella oli kuollut, nyt oikea Petronella ja ihan oikeasti kuollut. Viime tahtonaan hän oli ilmoittanut että osa hänen maallisista jäännöksistään tuhkan muodossa oli määrä ripotella Lapin kultamaille.
     Suomessa tarina sai valtavasti julkisuutta. Ennalta vuodetun määräajan, heinäkuun lopun lähestyessä sain Lemmenjoelle päivittäin puheluita eri toimittajilta. Joku kysyi yksityiskohtia muistotilaisuuden järjestelyistä ja toinen pyysi suoraan kuvausryhmälleen pääsyä mukaan "Lemmenjoen hautausmaalle" kuten eräs toimittaja virheellisesti suunnitelmaa luonnehti.
     Solange oli varsin varautunut kaikkiin lehtimiehiin, äitinsä tavoin. Niinpä päätimme kokeilla somen voimaa vuotamalla Facebookin kautta ulos tiedon että tytär Solange ei tulekaan Suomeen. Vaikutus uutisniukkana heinäkuun loppuviikkona oli valtaisa. Tieto julkaistiin kaikissa Lapin medioissa ja myös etelän valtalehdissä. Tuloksena olikin se että Lapin radio tiedotti Petronellan paluun siirtyvän, samaan aikaan kun olimme jo noutamassa Solangea Ivalon lentokentältä. Näin saimme rauhassa käydä Lemmenjoella, Morgamin kämpällä, jonka lähimaastoon Solange ripotteli äitinsä tuhkat tunturien tuuleen. Iltatilaisuutemme Inarin pyrkyrien palstalla oli pienimuotoinen, intiimi ja tunteellinen.

     Seuraavaksi päiväksi järjestämämme LKL:n 65-vuotisjuhla onnistui yli odotusten. Edunvalvontapäällikkömme Antti Peronius kertasi kullankaivajien tilanteen, missä ollaan ja miten siihen on tultu. Vastauspuheenvuoro tuli tällä kertaa pääkallopaikalta Arkadianmäeltä kansanedustaja Heikki Autton toimesta. Paljon on Heikki tehnyt kaivajien eteen ja vielä lupaili jatkossakin meidän asiaa siellä edistää, hyvä niin.
     Välinumerona Jenny esitti tuoreen Lemmenjoella tekemänsä laulun "Return", joka yhdistää hienolla tavalla Petronellan tarinan, Jennyn seikkailun sekä meidän kullankaivajien sielunmaiseman. Laulun lopussa piirtyy kullankaivajien uusi sanoma: "Vielä tästä me noustaan!". Varsinainen uutispommi tuli sitten seuraavana kun esittelin kunniavieraamme Solange Vandermoerin. Sattumoisiin hän sattui istumaan ainoan paikalla olleen toimittajan, Lapin Kansan nuoren naisjournalistin vieressä. Poikkeuksellisesti hän päättikin antaa tälle uransa alussa olevalle nuorelle naiselle (vrt. äitinsä tilanne Suomessa ollessaan) haastattelun. Lauantain Lapin Kansa hehkuttikin Solangea ja Petronellan paluuta rakastamiensa kultamiesten ja -naisten joukkoon usean sivun artikkelilla.
    Illan kääntyessä lopuilleen piirtyi sateenkaaren pää juuri tuohon juhlahuoneistoon, Tankavaaran Nugget-ravintolaan. Siellä se todellinen Lapin kulta-aarre on: 150 kullankaivajaa juhlimassa kunniavieraineen.

KHO:n floppi, enemmistövaltuutettua tarvittaisiin

Samalla kun kaivoslain lievennys on saamassa viiimeisen allekirjoituksen eduskunnassa, veti Korkein hallinto-oikeus maton kullankaivajien jalkojen alta. Tuoreimmassa päätöksessä Tukesin myöntämä huuhdontalupa palautetaan uuteen valmisteluun Saamelaiskäräjien kuulemisessa tapahtuneen muotovirheen vuoksi. Asia olisi muuten viranomaisten välinen, mutta tässä poljetaan kaivajan oikeudet maan rakoon. Jutun kruunaa juristien päätökseen sorvaama lause: Toisaalta luvan hakijan on voitava saada ilman aiheetonta viivytystä hakemukseensa Tukesin päätös eikä esimerkiksi saamelaiskäräjät voi estää lupa-asian ratkaisemista jäämällä passiivisiksi.
Mitä h-ttiä! Toiminta on kaivajan osalta ollut kesken jo useamman vuoden ja nyt KHO palauttaa sen lähtöruutuunsa. Aiheeton viivytys? Missä on kaivajan oikeusturva! Pieni saamelaiseliitti kyykyttää koko virkamieskuntaa, KHOta myöten. Kun samaan aikaan ainoa valituksetta lain voiman saanut lupa on saamelaisen kaivajan ympäristölupa, voidaan toimintaa kuvata yhdellä sanalla: rasismi.

Oman ympäristölupani osalta tein kyselyn vähemmistövaltuutetulle. Vastauksessaan vähemmistövaltuutettu toteaa ettei se ota asiaan kantaa. Nyt olisikin Ylä-Lapissa todellinen tarve Enemmistövaltuutetulle. Me lantalaiset, junantuomat ja postiauton tuomat olemme enemmistö, mutta meidän perustuslailliset oikeudet ovat jääneet samofiilien poliitikoiden myötävaikutuksella alkuperäiskansan vallanhimon jyräämäksi. Jos Metsähallituksen toimintaan liittyvä lakimuutos menee nykymuodossaan läpi, on meidän lantalaisten, muidenkin kuin kullankaivajien, aika nousta kapinaan tai nostaa kytkintä. Mikään lantalaisten harjoittama elinkeino ei tule enää saamaan tasavertaista asemaa.

Kaivosviranomaisen lähettämä vakuusmaksuvaade saapuu allekirjoittaneenkin postilaatikkoon näinä päivinä. Tämän hetken faktojen valossa en tule vakuutta maksamaan. Varmaan siellä päättävissä elimissäkin aletaan huomaamaan että pahimpana uhkakuvana ollut kaivuoikeuksien menettäminen ei juuri nyt pelota yhtään. Tämä yhteiskunta ei näytä pystyvän antamaan lainvoimaista lupaa lailliselle ammatille. Miksi tukisin sitä panttaamalla omaisuuttani pankkiin, kun tulevaisuudessa ei näy vähäisintäkään valoa ammatin jatkamisesta?
Tehdyillä päätöksillä koneellinen kullankaivu on saattohoidossa oleva vanhus, jota valtiovalta potkii viimeisiä rahoja vaatien. Vanhus hymyilee: kun elinaikaa ei kuitenkaan ole kuin muutama vuosi, mikään ei pelota.

Kesän jatkuessa

Lapin kesä, kuuluisa lyhyydestään.
Tänään saimme kuulla kaksi merkittävää uutista. Pienempi uutinen on se että maamme sai uuden pääministerin. Tuore pääministeri oli ottanut kuulemma itsestään kuvan jossa taustalla näkyy laaja fanijoukko. Rocktähden elkeitä. Ottamatta asiaan poliittista kantaa, otin vastaavan kuvan. Valkoiset hiutaleet kuvaavat  kullankaivajien kannatusta tulevissa mini hallitusneuvotteluissa.

Kultakämppäni, jonka tulevaisuutta Metsähallitus parhaillaan kuumeisesti pohtii, pihapiirissä pesivä lapintiainen lentää hädissään edestakaisin. Raukka yrittää pyydystää lentäviä valkoisia hiutaleita pöntössä huutaville poikasille ruoaksi. Päätin myöntää sille liiton kunniajäsenyyden ihan sympatiasta.

Tästä aasinsillasta pääsemme siihen tärkeämpään uutiseen. LKLn kunniajäsen Arvo Tiera Ruonaniemi on päässyt Pyrkyrien Palstalle. Lukuisat kirjat ja tarinat jäävät jälkipolvien  nautittavaksi. Myös mainitun hautumaan nimen synty lienee hänen aikaansaannoksia. 102 vuotta on kertakaikkisen kunnioitettava  elämänpolku. Kiitos, Tiera, kaikesta.

Voimia kaikille kaivajille, viisautta asioista päättäville.
T.jokke

Kesän alkaessa

Niin se taas alkaa, se kesä. Täällä sywässä etelässä on jo ensimmäiset helteet nautittu ja vastaavasti Lapin kultamaita huuhtelee kevättulvat. Ensimmäiset kaivajat ainakin Lemmenjoella ovat jo olleet jonkin aikaa työn touhussa.

Lakirintamalla olemme saamassa odotetusti pienen muutoksen kaivoslakiin. Heinäkuun alun jälkeen myönnettäviin jatkolupiin mahdollisesti tehtävät valitukset eivät enää keskeytä toimintaa. Kullankaivaja saa jatkaa entiseen malliin, joskin väliaikaisesti pitänee pankkiin vakuussaldoa kasvattaa. Toiminta on tuttua ympäristöluvallisille kaivajille jo jonkun vuoden takaa. Hyvä näin. Harmi tosin ettemme saaneet lakia takautuvasti voimaan, joten ne jotka ovat jo käräjäkierroksella jatkolupiensa kanssa, joutuvat lupapäätöksiä sieltä odottamaan.

Toinen hassunhauska lakirintaman episodi kohtasi meitä kaivospiirin haltijoita. Lakiin kirjatusti kaivosviranomainen kyseli meiltä taustatietoja kaivoslain §52 mukaisista määräyksistä. Niinkuin esimerkiksi toimenpiteistä joilla varmistetaan ettei harjoiteta ilmeistä kaivosmineraalien tuhlausta. Tähän tietenkin vastasin että eduskuntamme se tuhlailee mineraaleja kun määrää lopettamaan taloudellisesti kannattavan kaivun.
Ja miltäs kuulostaa kysymys miten varmistetaan ettei kaivoksen mahdollista tulevaa käyttöä ja louhimistyötä vaaranneta tai vaikeuteta? Tämän kruunaamiseksi virkamieskunta tulee kesällä mittomaan Miessijoen 'lopullisen' tarkan sijainnin ja näin varmistamaan että löydetyn kultaesiintymän päälle pakataan mahdollisimman kaunis maakerros ja istutetaan sopivaa kasvillisuutta. Jos tämä maisemointivaatimus ei ole laissa kuvattua mahdollisen tulevan louhimistyön vaikeuttamista, niin mikä sitten on?

Kesä se nyt kuitenkin alkaa ja kultaa yritetään kaivaa siellä ja täällä. Kesän kultakisojen osalta muutoksen tuulet puhaltelee eteenpäin. LKL:n järjestämä 'Kullankaivajain mestaruuskilpailu' siirtyy nyt Tankavaaran kisamontulle. SM-viikonlopun eteen torstaille. Järjestettävien kilpailusarjojen osalta on tarkoitus luovia siten että suuremmilta päällekkäisyyksiltä vältytytään. Kilpailujen päätteeksi torstai-iltana (30.7.) vietämme pienen jäsenistölle suunnatun hetken LKL:n 65-vuotisen taipaleen muistoksi. Voimme muistella esimerkiksi taas ajankohtaista Petronellaa, joka keitteli kahvia liiton perustamiskokouksessa 18.09.1949.

Seuraavan tekstin yritän kirjailla keskikesällä kultamailta, jos tietoliikenneyhteydet suo.
Siihen asti... keltaisia salmiakkeja Teille kaikille, jokke